
VELKAJÄRJESTELYISSÄ
Yksityishenkilön velkajärjestely on järjestelmä, jonka tarkoituksena on helpottaa ylivelkaantuneen ja maksukyvyttömän henkilön asemaa. Velkajärjestelyssä määritellään velalliselle tämän maksukykyä vastaava maksuohjelma. Ideana on, että velallinen maksaa maksuohjelman kestoajan velkojilleen kaikki liikenevät tulonsa, jonka jälkeen hän vapautuu vastaamasta maksamatta jääneistä veloista.
Velkajärjestelyyn hakeudutaan useimmiten talous- ja velkaneuvonnan kautta ja käräjäoikeus päättää velkajärjestelyn aloittamisesta. Hakemuksen voi kuitenkin tehdä myös itse tai avustajan välityksellä. Hakemuksen on noudatettava oikeusministeriön vahvistamaa kaavaa ja siihen on liitettävä lukuisia liitteitä, joten aivan yksinkertaista hakemusprosessi ei ole.
Aloittamispäätöksen yhteydessä käräjäoikeus saattaa määrätä velkajärjestelylle selvittäjän. Selvittäjän tehtävänä on yleensä tiedottaa osapuolia velkajärjestelyn alkamisesta, laatia maksuohjelmaehdotus ja kerätä siihen tarvittavat tiedot ja lausumat asian osapuolilta. Mahdollista on sekin, että maksuohjelmaehdotus laaditaan jo hakemusvaiheessa, jolloin maksuohjelma vahvistetaan jo velkajärjestelyn aloittamisen yhteydessä.
Kun maksuohjelmaehdotus on laadittu ja osapuolilta kerätty mahdolliset lausumat siihen liittyen, selvittäjä toimittaa maksuohjelmaehdotuksen käräjäoikeudelle vahvistettavaksi. Mikäli jokin osapuolista on vastustanut selvittäjän tekemiä ratkaisuja tai velkajärjestelyä ylipäätään, käräjäoikeus päättää, vahvistetaanko maksuohjelmaa vai ei.
Velkajärjestelyllä on merkittäviä taloudellisia seuraamuksia niin velalliselle, velkojalle kuin velallisen takaajalle tai kanssavelallisellekin. Voit lukea tarkemmin velkajärjestelyn vaiheista ja vaikutuksista aiemmin julkaistusta blogitekstistämme täältä.
Laki-Silta on hoitanut velkajärjestelyasioita selvittäjän roolissa useiden vuosien ajan, joten käytössämme on osaaminen ja työkalut sekä velkajärjestelyhakemuksen että maksuohjelmaehdotuksen laatimiseen. Mikäli et jostain syystä halua tai pysty hyödyntämään talous- ja velkaneuvonnan maksuttomia palveluita velkajärjestelyyn hakeutumisessa, voimme tuntiveloituksella avustaa velkajärjestelyhakemuksen jättämisessä ja tarvittaessa laatia myös maksuohjelmaehdotuksen hakemuksesi liitteeksi. Mikäli olet jo hakenut velkajärjestelyä ja tarvitset apua myöhemmin prosessin etenemisen aikana, voimme avustaa myös muulla tavoin esimerkiksi lausumien laatimisessa tai maksuohjelmaehdotuksen tarkistamisessa ja muutosehdotuksissa.
Avustamme vahvalla ammattitaidolla myös velkajärjestelyn muita asianosaisia kuten velkojia, takaajia, kanssavelallisia tai pantinantajia. Varsinkin, jos taloudellinen intressi on suuri, kannattaa velkajärjestelyssä käyttää omaa avustajaa jo alkuvaiheessa. Velkajärjestelyhakemukset ja maksuohjelmaehdotukset tulevat usein käräjäoikeudessa hyväksytyiksi sellaisenaan, ellei velkoja tai muu asianosainen huomaa itse tuoda esteperusteita tai muita huomioitavia seikkoja esille.