Onko osituksessa kaikki pakko puolittaa?

Ositus tehdään avioliiton päättyessä, eli joko avioeron tultua vireille tai puolison kuoleman johdosta. Jos puolisoilla on avio-oikeus kaikkeen toistensa omaisuuteen (eli avio-oikeutta ei ole rajoitettu avioehtosopimuksessa eikä lahjakirjassa tai testamentilla lahjan antajan tai testamentin tekijän toimesta), lähtökohtana on, että osituksessa tasataan puolisoiden yhteenlasketun omaisuuden säästö tasan puoliksi kummallekin. Avio-oikeudesta vapaan omaisuuden osalta sen sijaan kumpikin pitää oman omaisuutensa, ja tämä todetaan osituksen sijasta erottelu-nimisessä toimituksessa tai sopimuksessa.

Puolisoiden omaisuuden säästöt saadaan lasketuksi siten, että ensin (kummankin puolison osalta erikseen) vähennetään varojen määrästä mahdollisten velkojen määrä. Mikäli velat ovat varoja suuremmat, säästö on nolla. Tämän laskelman perusteella saadaan selville, kumpi puolisoista on varakkaampi. Sen jälkeen lasketaan säästöt yhteen, jolloin saadaan selville, paljonko varakkaan puolison on maksettava vähemmän omistavalle tasinkoa. Tarkoituksena on, että osituksen ja tasingon maksamisen jälkeen kummallekin puolisolle jää saman verran varoja. Tasinkoa maksava osapuoli saa itse päättää, maksaako hän tasingon rahana vai luovuttaako hän saajalle tasinkoa vastaavan määrän jotain muuta avio-oikeuden alaista omaisuuttaan.  

Poikkeuksena tasajaosta on puolison kuoltua tehtävä jäämistöositus, jossa leski voi halutessaan ilmoittaa, ettei luovuta osituksessa omaisuutta ensin kuolleen puolison perillisille (nk. tasinkoetuoikeus), sekä harvinaisemmin silloin, jos toinen puolisoista on asetettu konkurssiin. Tasajaosta voidaan joskus poiketa myös erinäisten avioliittolain mukaisten vastikkeiden huomioimisen tai osituksen sovittelun johdosta, mutta näihin oikeussuojakeinoihin ei tässä yhteydessä enemmälti perehdytä. Sen sijaan tässä tekstissä keskitytään niihin tilanteisiin, joissa puolitus sinänsä olisi oikea ja lainmukainen ratkaisu, mutta puolisot syystä tai toisesta haluaisivat saada omaisuutensa jaetuksi jollain muulla tavalla. Lisäksi tässä tekstissä käsitellään ensisijaisesti niitä tilanteita, joissa puolisot sopivat osituksen sisällöstä keskenään, eli ositusta toimittamaan ei ole haettu pesänjakajaa. 

Omaisuuden jako ilman osituslaskelmaa

Oman kokemukseni mukaan on varsin yleistä, että avioeroon päätyneet puolisot eivät halua esittää toisiaan kohtaan mitään vaatimuksia. Taustalla näissä tilanteissa on useimmiten se, että kummallakin on suunnilleen saman verran varallisuutta eikä pankkitilien ja luottokorttien saldoja haluta ryhtyä sen tarkemmin listaamaan, tai se, että muusta syystä katsotaan oikeudenmukaiseksi, että kumpikin pitää omat varansa ja velkansa. Valitettavan usein näissä tilanteissa koko ositus jätetään toimittamatta, tai ainakaan mitään kirjallista sopimusta ei laadita. Tällaista vaihtoehtoa en kuitenkaan missään tapauksessa suosittele, koska osituksen toimittamisella on tasingon maksamisen lisäksi myös muita varsin merkittäviä vaikutuksia, jotka voivat yllättää vielä vuosikymmeniä myöhemmin (näistä lisää vaikkapa jossain myöhemmässä blogitekstissä).  

Sen sijaan edellä kuvatussa tilanteessa kannattaa ehdottomasti tehdä kirjallinen ositussopimus (osituskirja), jossa puolisoiden tahto kirjataan osituksena paperille. Tällainen sopiminen on täysin sallittua, eikä tällaisessa tapauksessa osituskirjan ole välttämätöntä sisältää tarkempaa osituslaskelmaa tai puolisoiden kaiken omaisuuden yksilöintiä. Silloin, kun omaisuutta ei siirrellä puolisoiden välillä lainkaan, ei osituksella ole vaikutusta kenenkään ulkopuolisen asemaan, eikä sillä ole myöskään veroseuraamuksia. Näin ollen ositus edellä kuvatulla tavalla ei yleensä aiheuta kummallekaan myöskään veroseuraamuksia tai muita ikäviä yllätyksiä. 

Ositussopimus korvaa myös kauppakirjan niissä tilanteissa, kun samalla siirretään yhteistä omaisuutta puolisolta toiselle (esim. yhteisen asunnon lunastaminen). Tässä on toinen tärkeä syy kirjallisen osituskirjan laatimiselle, vaikka varsinaista omaisuuden puolitusta ei haluttaisikaan sen kummemmin tehdä. Huomioitavaa on kuitenkin, että esim. yhteisiä velkoja ei tietenkään voi ositussopimuksella puolittaa velkojaa sitovasti, vaan ainoastaan sopijoiden keskinäisessä suhteessa. Samoin näissä tilanteissa varainsiirto- ja luovutusvoittoveroseuraamukset ovat mahdollisia, joten osituslaskelma on laadittava ainakin jaettavana olevan yhteisen omaisuuden osalta.

Tasingon vaatimatta jättäminen

Toinen, etenkin jäämistöosituksissa suhteellisen yleisesti vastaan tuleva tilanne on se, että leski (miksei ex-puolisokin) olisi kyllä osituslaskelman perusteella oikeutettu saamaan tasinkoa joskus merkittävänkin määrän, mutta ei syystä tai toisesta halua ottaa sitä vastaan. Useimmiten syynä on se, että leski katsoo tulevansa omilla varoillaan toimeen, ja haluaa tasinkosummankin siirtyvän heti ensin kuolleen puolison kuoltua yhteisille perillisille. 

Tässäkin tilanteessa on täysin sallittua olla vaatimatta ja saamatta tasinkoa lainkaan. Jos päätös tasingon vaatimatta jättämisestä tehdään melko pian ositusperusteen syntymisen jälkeen, ei tällainen luopuminen aiheuta myöskään veroseuraamuksia. Näissä tilanteissa on kuitenkin syytä olla tarkkana, koska liian myöhään tehty luopuminen voi aiheuttaa lahjaveroseuraamuksia. Verotuksellisesti varminta onkin kirjata ilmoitus tasingon vaatimatta jättämisestä jo perukirjaan, jos päätös on tuossa vaiheessa jo varmasti tehty. 

Tasingon vaatimatta jättäminen katsotaan siinä määrin henkilökohtaiseksi oikeudeksi, että mahdolliset negatiiviset seuraamukset ovat yleensä lähinnä verotuksellisia. Tasinkoon oikeutetun puolison velkojat eivät oikeuskirjallisuudessa omaksutun kannan mukaan voi vaatia tasinkoa puolison puolesta tai vaatia jo tehtyä ositusta peräytetyksi. Toisin voi olla lähinnä silloin, jos tasinko-oikeutetun asioita hoitaa edunvalvoja/edunvalvontavaltuutettu. Näissä tilanteissa tasingosta luopuminen on edunvalvontavaltuutetun toimesta mahdollista vain, jos siihen on annettu nimenomainen lupa edunvalvontavaltakirjassa. Myös velkajärjestelyssä olevan tai sitä aikovan puolison on syytä huomioida, että tasingon vaatimatta jättäminen ennen velkajärjestelyyn hakemista tai etenkin sen aikana saattaa olla velkajärjestelyyn pääsemisen tai sen toteutumisen kannalta hieman kyseenalaista. 

Ylisuuri tasinko 

Joskus tasinkoa puolestaan halutaan maksaa toiselle osapuolelle enemmän, kuin olisi tarpeen. Näissä tilanteissa kannattaa ennen toteuttamista miettiä ja tunnistaa, miksi tällainen luovutus oikeastaan halutaan tehdä. Onko kyse sittenkin esimerkiksi velan maksusta, jonkun vastike- tai sovitteluperusteestakin käyvän seikan "kompensoinnista" puolisoiden välillä, elatusavusta lapsille tai puolisolle, vai onko kyseessä puhtaasti lahjoitustarkoitus? Jos kyseessä on jonkin sellaisen seikan huomioiminen, jonka perusteella osituksessa voitaisiin jo lain mukaan huomioida vastikkeita tai sitä voitaisiin sovitella, nämä perusteet kannattaa ehdottomasti kirjata näkyville ositussopimukseen. Jos jokin tällainen lain mukainen peruste on olemassa ja se kirjataan selkeästi näkyville, vältytään yleensä myös vero- tai muilta ikäviltä jälkiseuraamuksilta. Samoin on silloin, jos kyse onkin jostain sellaisesta sopimuksesta, joka ei välttämättä liity itse ositukseen (esim. elatus tai avioeron vireille tulon jälkeen syntyneen keskinäisen velan maksu), mutta joka voi aiheuttaa maksuvelvollisuutta ex-puolisoiden välille. 

Mikäli ylisuuren tasingon luovutukselle ei ole mitään muuta perustetta, luovutusta voidaan yleensä pitää lahjana. Tästä aiheutuu luonnollisesti saajaosapuolelle lahjaverovelvollisuus. Veron ilmoittamisen ja maksamisen lisäksi saajan kannattaa olla tarkkana sen suhteen, miten tasinko vaikuttaa maksajansa varallisuuteen. Jos nimittäin tasingon maksaja on tai tulee luovutuksen vuoksi ylivelkaiseksi, tasinkoa liikaa luovuttaneen puolison velkojat voivat pahimmassa tapauksessa saada koko osituksen peräytetyksi vielä vuosienkin päästä osituksesta. Peräyttämistilanteessa tasinkoa saanut osapuoli voi joutua palauttamaan saamansa omaisuuden tai sen arvon, ja mahdollisesti maksamaan myös korkoa tai korvausta saamastaan käyttöhyödystä tai tuotosta. Takaisinsaantivaatimuksilta voi näissä tilanteissa jossain määrin suojautua rekisteröimällä ositussopimus Digi- ja väestötietovirastossa. 

Yhteenveto

Ositus kuuluu sopimusvapauden piiriin. Ositussopimuksessa voidaan ex-puolisoiden/perillisten kesken sopia omaisuuden luovuttamisesta tai luovuttamatta jättämisestä sekä velkojen kattamisesta käytännössä lähes mitä tahansa, ja sopimus sitoo osapuolia. Käytännössä ainoa ulkopuolinen taho, joka voi sopimuksen pysyvyyteen puuttua, on sellainen velkoja, jonka etua tai oikeutta ositukseen liittyvät luovutukset ovat mahdollisesti loukanneet. Tällaiset tilanteet ovat kuitenkin suhteellisen harvinaisia. 

Useimmiten "väärin" tai huolimattomasti tehdystä ositussopimuksesta tulevat ikävät yllätykset aiheutuvatkin ei-toivottujen veroseuraamusten muodossa. Osituksessa voi realisoitua lahjaveron lisäksi ainakin luovutusvoitto- tai varainsiirtoveroseuraamuksia, ja lisäksi ositussopimus voi vaikuttaa vielä vuosienkin päästä osituksessa saadun omaisuuden edelleen luovutuksen verotukseen. Siksi etenkin niissä tilanteissa, kun omaisuus vaihtaa osituksessa omistajaa tai kun puolisoiden omaisuuden arvossa on eroa, ositus laskelmineen on syytä tehdä huolellisesti. Mitä nopeammin ositus avioeron vireilletulon tai puolison kuoleman jälkeen tehdään, sitä selkeämpää se yleensä on. Osituksen kanssa kannattaa käyttää ammattilaisapua myös silloin, kun puolisoiden välillä ei ole riitaa. Tällöin myös verotus- ja muut mahdolliset vaikutukset tulevat suunnitelluiksi ja läpikäydyiksi niin, ettei enää myöhemmin tarvitse pelätä ikäviä yllätyksiä.

 -Katri / Laki-Silta 29.8.2025

Huomaathan, että blogitekstit perustuvat kunkin artikkelin kirjoittamisajankohtana voimassa olleeseen lainsäädäntöön, eikä niitä päivitetä. Tietojen ajantasaisuus kannattaa siis tarvittaessa tarkistaa blogin lisäksi muista lähteistä.