Avio-oikeus voi jatkossa vanhentua
Aviopuolisoilla on avio-oikeus kaikkeen toistensa omaisuuteen, jollei avio-oikeutta ole avioehtosopimuksella tai esim. lahjakirjassa tai testamentissa joltain osin rajoitettu. Avio-oikeus tarkoittaa yksinkertaistettuna sitä, että avioliiton päättyessä puolisoiden varallisuuden säästö "tasoitetaan" osituksessa niin, että kummallekin jää arvoltaan saman verran omaisuutta, eli varakkaampi puoliso luovuttaa vähemmän varakkaalle tasinkoa.
Ositettavaa omaisuutta on kaikki sellainen avio-oikeuden alainen omaisuus, jota puolisoilla on ollut avioliiton aikana, sekä sellaiselle omaisuudelle avioeron jälkeenkin kertyvä tuotto, tai sellaisen omaisuuden sijaan tuleva omaisuus. Avio-oikeuden alaista on myös sellainen omaisuus, joka on hankittu ennen avioliiton solmimista. Avioeron vireilletulon jälkeen perintönä tai lahjana saatu tai ansaittu omaisuus ei sen sijaan kuulu osituksen piiriin. Osituksesta voit lukea lisää Laki-Sillan verkkosivuilta täältä ja aiemmasta blogikirjoituksestamme täältä.
Ositus on tehtävä kirjallisesti, joko puolisoiden keskinäisellä sopimuksella tai sitten ulkopuolison pesänjakajan toimesta. Melko usein koko ositus saattaa jäädä kokonaan toimittamatta, jos kumpikaan puoliso ei ole sitä vaatinut ja/tai jos osituksen yhteydessä ei ole ollut tarpeen siirtää mitään omaisuutta puolisolta toiselle. Nämä tekemättä jääneet ositukset aiheuttavat välillä harmaita hiuksia jopa vuosikymmenten päästä avioerosta. Osituksen toimittamattomuus tulee nimittäin vastaan viimeistään jomman kumman puolison kuollessa.
Ex-puoliso vuosienkin takaa on kuolinpesän osakas, jos ositus on toimittamatta. Kuolinpesässä voi siis olla osakkaana samaan aikaan useampiakin puolisoita: entisiä ja nykyinen. Lisäksi avioliittolain mukaiset vallinnanrajoitukset ovat voimassa avioerosta huolimatta siihen saakka, että ositus on toimitettu. Yhteisenä kotina avioliiton aikana olleen asunnon omistava puoliso tai tämän perilliset tarvitsevat eron jälkeenkin ex-puolison suostumuksen asunnon myymiseen, mikäli ositusta ei ole tehty. Näin on, vaikka kumpikaan puolisoista ei enää myyntihetkellä asuisi koko paikassa.
Osituksen toimittamiseen ei ole tähän saakka ollut mitään laissa säädettyä takarajaa. On sanomattakin selvää, että ositusasian hoitaminen vaikeutuu sitä mukaa, mitä enemmän vuosia avioerosta on ehtinyt kulua. Jo yksinomaan sen selvittäminen, mitä omaisuutta ja velkoja puolisoilla on eron aikaan ollut, vaikeutuu ajan kuluessa. Tilannetta vaikeuttaa avioero-osituksissa se, että avioeron aikaista omaisuutta ei tarvitse erikseen kirjata eron hetkellä mihinkään (kuten kuolemantapauksessa perunkirjoituksessa tehdään), vaan koko asian selvittäminen on käytännössä puolisoiden oman tilinteon varassa. Myös kuolemantapauksissa tiedossa voi olla hankaluuksia. Jos kirjallista osituskirjaa ei mistään löydy, on jopa kymmenien vuosien takainen ex-puoliso (tai tämän perilliset) kutsuttava perunkirjoitukseen tai ainakin häneltä on saatava kirjallinen ilmoitus siitä, ettei hänellä ole vaatimuksia pesälle.
Nyt tilanne kuitenkin on muuttumassa merkittävästi. Avioliittolaki on muuttumassa siten, että 1.6.2026 alkaen avio-oikeus vanhenee automaattisesti, kun on kulunut 10 vuotta avioliiton purkamista koskevan päätöksen antopäivästä. Muutos koskee myös ennen lain voimaantuloa vahvistettuja avioeroja kuitenkin niin, että niissä avio-oikeus vanhentuu aikaisintaan 5 vuoden kuluttua lain voimaantulosta, eli aikaisintaan 1.6.2031. Käytännössä siis kaikissa ennen 1.6.2026 vahvistetuissa avioeroissa avio-oikeus vanhenee 1.6.2031.
Jos ositusta ei saada aikaan ennen vanhentumisajan kulumista umpeen, vanhentumisajan saa tarvittaessa katkaistua hakemalla käräjäoikeudesta pesänjakajan määräämistä, tai puolisoiden keskinäisellä sopimuksella, joka on tehtävä kirjallisesti ja rekisteröitävä DVV:ssä. Sopimus voidaan rekisteröidä vasta, kun avioeropäätös on lainvoimainen. Katkaisutoimet on luonnollisesti tehtävä ennen, kuin vanhentumisaika on kulunut umpeen. Kun avio-oikeus on vanhentunut, kumpikaan puoliso ei ole velvollinen luovuttamaan omaisuuttaan avio-oikeuden nojalla toiselle puolisolle.
Huomionarvoista on, että vanhentumisaika koskee vain avioeroon päättyneitä avioliittoja. Silloin, kun avioliitto on päättynyt puolison kuolemaan, lakisääteistä vanhentumisaikaa ei jatkossakaan ole. Kuten aiemmankin lainsäädännön aikana, näissäkin tapauksissa avio-oikeus voidaan kuitenkin tietyissä tilanteissa todeta vanhentuneeksi yksinomaan ajan kulumisen perusteella. Nimenomaisen säännöksen puuttuessa tällaiseen vanhentumiseen ei kuitenkaan voi eikä kannata luottaa, vaan vanhentuminen ratkaistaan viime kädessä tapauskohtaisesti pesänjakajan toimesta toimitusosituksessa tai tuomioistuimessa.
Vallinnanrajoituksiin lakimuutos vaikuttaa sekä avioeroissa että kuolemantapauksissa. Jatkossa ex-puolison tai kuolleen puolison perillisten suostumusta yhteisenä kotina käytetyn asunnon tai asuntoirtaimen myyntiin ei enää tarvita, jos lainvoimaisesta avioeropäätöksestä tai puolison kuolemasta on kulunut yli 10 vuotta.
Mitä nyt sitten kannattaa tehdä?
Jos avioliittosi on päättynyt avioeroon ja ositus on toimittamatta, ratkaisu riippuu äkkiseltään ajateltuna siitä, olisitko osituksessa velvollinen luovuttamaan tasinkoa ex-puolisollesi. Jos olisit tasigonluovutusvelvollinen eikä ex-puolisosi huomaa osituksen toimittamista vaatia, kannattaa tietysti pyrkiä hissunkissun odottelemaan vielä seuraavat reilut viisi vuotta, jonka jälkeen voit huokaista helpotuksesta - puolisosi avio-oikeus on vanhentunut, eikä sinun tarvitse enää luovuttaa hänelle tasinkoa. Jos taas tilanne on toisin päin ja saattaisit saada osituksessa tasinkoa, nyt on korkea aika ryhtyä toimenpiteisiin, jotta ositus saadaan toimitetuksi ennen, kuin oikeutesi ehtii vanhentua. Jos osituksen toimittamista puolestaan on jostain syystä viivytetty yhteisellä päätöksellä tai siihen on muuten joku erityinen syy, kannattaa tehdä sopimus avio-oikeuden vanhentumisajan jatkamisesta ja rekisteröidä se ehdottomasti ennen, kuin vanhentumisaika on ehtinyt kulua umpeen.
Allekirjoittaneella on kuitenkin taipumusta pyrkiä yksinkertaisuuteen, joten määräajoilla kikkailun sijasta suosittelen ihan oikeasti osituksen toimittamista mahdollisimman pian avioeron (ja useimmiten kuolemantapauksenkin) jälkeen, ellei sitten ole jotain erityistä perustetta osituksen viivyttämiseen. Vaikka tasingon luovuttaminen saattaisi hetken kirpaistakin, on ositus kuitenkin ainoa tapa saada varmuus siitä, ettei vaatimuksia enää jatkossa (ennen vanhentumisajan päättymistä) voida esittää, ja ettei vaatimusten määrä pompsahda esimerkiksi omaisuuden arvonmuutosten myötä epämieluisaan suuntaan. Vaikka ositusvaade olisi reilun viiden vuoden kuluttua vanhenemassakin, on tämä kuitenkin varsin pitkä aika odotella. Koskaan ei tiedä, milloin omat tai ex-puolison elon päivät päättyvät tai koska jompikumpi päätyy vaikkapa edunvalvontaan. Näissä tilanteissa kirjallinen ositussopimus voi säästää monelta mutkalta.
Joka tapauksessa uusi vanhentumisaika on erittäin toivottu muutos ja helpottaa tilannetta niissä tapauksissa, kun ositusta ei vain kerta kaikkiaan ole mahdollista saada ex-puolison kanssa kirjallisesti aikaan, mutta kustannusten vuoksi intressiä pesänjakajan hakemiseenkaan ei kummallakaan ole (toisin sanoen tilanteet, joissa pesänjakokustannukset ovat liian suuret suhteessa jaettavaan varallisuuteen, eli osituksesta ei olisi kummallekaan taloudellista hyötyä). Tällaisia voivat olla varsinaisten riitaisten tilanteiden lisäksi ne tilanteet, kun kaikki yhteydet ovat katkenneet ja ex-puoliso saattaa olla vaikka muuttanut ulkomaille. Näitä tilanteita helpottaa se, että tiedossa on ehdoton takaraja, jonka jälkeen aviovarallisuusyhteyksienkin voi todeta lopullisesti katkenneen.
-Katri / Laki-Silta 13.1.2026
Huomaathan, että blogitekstit perustuvat kunkin artikkelin kirjoittamisajankohtana voimassa tai tiedossa olleeseen lainsäädäntöön, eikä niitä päivitetä. Tietojen ajantasaisuus kannattaa siis tarvittaessa tarkistaa blogin lisäksi muista lähteistä.